7. Katuympäristö ja viherrakentaminen

7.1. Katutila ja kaupunkikuva

7.1.1. Kaupunkikuvaan liittyvät aikaisemmat ohjeet

Lähtökohtana on, että raitiotielinjan visuaalista ilmettä maisemassa ja kaupunkikuvassa pidetään yhtenäisenä myös jatko-osien suunnittelussa. Alla luetellut ohjeet on tehty Tampereen kaupungin alueelle.

Tampereen raitiotien katutilaohje (Tampereen kaupunki, kaupunkiympäristön kehittäminen, julkaisu 7/2015).

Ohjeen tavoitteena on luoda raitiotielle tavoitteellinen laatutaso, yhtenäiset suunnitteluperiaatteet ja yhtenäinen ilme, vaikka raitiotiekatujen luonne ja kaupunkikuvalliset ominaisuudet vaihtelevat eri rataosuuksilla. Ohje on joiltakin osin vanhentunut. Mitoitukseen ja teknisiin yksityiskohtiin liittyvät asiat ovat joiltakin osin muuttuneet ja tarkentuneet hankkeen edetessä. Katutilaohjeeseen on kuitenkin hyvä tutustua, koska siinä kaupunkikuvallisiin tekijöihin liittyviä näkökohtia on käsitelty laajemmasta näkökulmasta.

Tampereen raitiotiehanke: Vihersuunnittelun periaatteet. (Raitiotieallianssi 19.1.2016)

Katutilaohjetta täydentävä asiakirja.

Tuotekortit. Katumiljöön kalusteet, varusteet ja rakenteet (Raitiotieallianssi / SITO 30.8.2017)

Käytettävien materiaalien valintaan tarkoitettu asiakirja, jossa on ohjeistus esimerkiksi taitorakenteiden pintakäsittelyyn, varustevalintoihin ja käytettäviin väreihin. Asiakirjassa viitataan laatutasoltaan erilaisiin kaupunkikuvallisiin jaksoihin, jotka on kuvattu alla.

Tampereen raitiotien niityt. Rakennustapaohje. (Tampereen kaupunki/ProAgria Etelä-Suomi ry, MKN Maisemapalvelut 21.6.2016)

Ohje on laadittu Hervannan valtaväylän, Korkinmäen ja Iidesjärven maisemaan tulevien avoimien niittyjen rakentamista varten, mutta se on sovellettavissa myös muualla.

7.1.2. Kaupunkikuvalliset laatujaksot ja materiaalien valinta

Kunkin alueen suunnittelussa huomioidaan aikaisemmat suunnitteluvaiheet ja alueen asema kaupunkirakenteessa. Erityisesti ne toimenpiteet, jotka ulottuvat arvokohteiden läheisyyteen, tulee tehdä alueen kaupunkikuvalliset sekä maisema- ja luontoarvot säilyttäen. Myös rakennustöiden aikana tulee varmistaa riittävät toimenpiteet suojeltujen arvojen säilyttämiseksi.

Kaupunkirakenteen erilaisille jaksoille on määritetty suunnittelua ohjaavat laatujaksot. Näitä jaksotyyppejä on Tampereella neljä:

  1. Historiallinen ydinkeskusta
  2. Keskustajakso (kaupunkikuvan muutosjakso)
  3. Väljän kaupunkitilan jakso
  4. Omia kaupunkikuvallisia erityispiirteitä omaavat kaupunginosat, kuten Lielahti ja Hervanta.

Jaksoittain voidaan määrittää käytettävät materiaalien laatutasot, jotka ovat:

  • Erittäin korkea
    • Raitiotiellä, pysäkeillä ja liittymissä pinnoitteena käytetään luonnonkiveä.
  • Korkea+
    • Raitiotiellä ja pysäkeillä käytetään pääosin betonikiveä.
    • Luonnonkiveä käytetään erityiskohteissa harkiten.
    • Liittymäalueilla voidaan käyttää betonia ja asfalttia.
  • Korkea
    • Raitiotiellä käytetään pääosin betonia tai asfalttia tai nurmea.
    • Pysäkkialueilla käytetään betonikiveä .
  • Perus
    • Raitiotiellä käytetään sepeliä.
    • Pysäkit betonikiveä.
    • Uudet väylät asfalttia.

Paitsi pintamateriaaleihin, laatutasoluokitusta sovelletaan myös käytettäviin varusteisiin ja kalusteisiin yhdessä Tuotekortit– asiakirjan kanssa. Kaupunkikuvallisesti keskeiset aukiot ja paikat voidaan määritellä kehitettäviksi erityiskohteiksi, , joissa katuympäristön laatutaso voi olla muuta hankeosaa korkeampi. Kaikki kaupunkikuvaan vaikuttavat seikat, kuten käytettävä pylväsmalli, pintamateriaalien, kalusteiden ja varusteiden valinnat, taitorakenteiden muoto ja ulkoasu, sekä niiden väritys tai muu pintakäsittelytapa on hankeosittain varmistettava tilaajalta. Katuympäristön laatutasokartta Tampereen raitiotien 1. toteutusvaiheesta liitteenä (liite  2).

7.1.3. Liittyminen ympäristöön

Raitiotien suunnittelualue on kapea ja sisältää pääosin vain raiteiden perustusten ja tarvittavien siltojen tai muiden taitorakenteiden rakentamisen vaatiman tilan. Raitiotien geometriavaatimukset sekä muut yhteystarpeet aiheuttavat kuitenkin sen, että kiskolinjan sovittaminen jo rakennettuun katutilaan ei useinkaan onnistu ilman katujärjestelyjen ja kadun sekä muun ympäristön tasausten muutoksia. Siltaympäristöissä rakennettava alue laajenee siltarakenteiden edellyttämien luiskausten ja tukirakenteiden myötä. Samoin maanalaisten putkien ja kaapelien siirtojen vuoksi työalue saattaa laajentua merkittävästi.

Pääperiaate on ennallistaa alueet laatutasoltaan nykyistä tasoa vastaavaksi, ellei alueelle ole suunnitteilla muita kaupunkirakenteen muutoksia tai merkittäviä kaupunkikuvaa muuttavia rakennushankkeita. Yleisesti raitiotien liittyminen ympäristöönsä on ratkaistava olemassa olevaan kaupunkikuvaan sopivalla tavalla.

7.1.4. Tilapäiset maisemahaitat

Työmaatukikohtia voi pitkällä linjalla olla useita ja niiden sijoitus voi olla ongelmallista kaupunkikuvan kannalta varsinkin tiiviissä kaupunkirakenteessa. Tukikohtien ja työmaan aikaisten varastoalueiden tilantarve on huomioitava hankkeen aikana myös liikenteen ja kulkuyhteyksien kannalta, ja siksi että niille varattava tila voi olla käytössä useita vuosia.

Ensisijaisesti pyritään löytämään paikat, joissa jo rakennettua ympäristöä tai luonnonympäristöä ei tarvitse muokata, ja joissa rakennelmat ja toiminnot aiheuttavat mahdollisimman vähän häiriötä asukkaille ja liikenteelle.

7.2. Kadun ja raitiotien pintamateriaalien käyttö

7.2.1. Pintamateriaalit liikennemuotojen erottamisessa

Liikennemuotojen erottelussa käytetään mm. reunakiviä, kaiteita, pollareita ja erilaisia pintamateriaaleja. Niillä osuuksilla, joilla raitiotie kulkee omalla kaistallaan, Tampereella on päädytty käyttämään sepelirataa tai viherrataa. Sekaliikennekaistalla voidaan käyttää sävyasfalttia. Torialueilla ja keskeisillä aukioilla voidaan käyttää asfaltin sijaan betoni- tai graniittikiveystä.

Viherrata on Tampereen raitiotielle suunniteltu erikoisrakenne, jossa toteutetaan kiintoraiderakenteen kiskojen väliin ja niiden ulkopuolelle ulottuva yhtenäinen nurmipinta. Sitä ei ole tarkoitettu muulle ajoneuvoliikenteelle, kuten esimerkiksi Helsingissä, jossa kantavuuden saavuttamiseksi nurmikivien varaan toteutettu viherpinta toimii myös pelastuslaitoksen hyökkäysreittinä.

Sävyasfaltti on tavallinen asfalttibetoni, jossa käytetään punaista kiviainesta, mutta ei väriaineita. Sävyasfalttiin on päädytty siksi, että sen aiheuttama kontrastivaikutus ei ole niin suuri kuin väriasfaltilla.

Kulkumuotojen erotteluun liittyvistä periaatteista ja mitoituksesta kerrotaan tarkemmin kohdissa 3.5.1. ja 5.2.

7.2.2. Reunatuet

Reunatuet ovat kaikilla katuosuuksilla harmaata graniittia  Tampereen kaupungin yleisen käytännön mukaisesti.  Tiiviisti rakennetuilla alueilla raitiotie rakennetaan kiintolaatan päälle. Vakioreunakivien korkeus on suurempi kuin laatan ja katupinnan tasojen välinen ero. Tästä syystä kiintolaatan päälle asennettavat kiskoihin nähden poikittaiset reunatuet ja 0-tasoon asennettavat rajaukset tehdään reunakiven sijasta nupukivestä. Jos graniittireunakiveä halutaan käyttää, ne on tilattava erikoismittaisina, joka nostaa kustannuksia.

Betonisille pinnoille tarvittavat kiskoihin nähden poikittaiset reunatuennat tehdään kulkusuunnan mukaisella juoksukivellä. Näitä tuentoja käytetään esimerkiksi kiveyksen rajautuessa viherrataan.  Viherrataan rajautuessa kiveysten raitiotielinjaan nähden poikittaisena reunatukena voidaan käyttää kiinteää, betonista valettavaa kaulusta, jotta rakenne kestää hoitokaluston painon

7.2.3. Pintarakenteet luiskissa

Luiskat verhotaan Väyläviraston oppaan 3/2013 (Sillat ja ympäristö) mukaisesti. Tästä voidaan poiketa esimerkiksi kohteessa, jossa on erityinen laatutasotavoite, tai jos katsotaan että kohteen yksityiskohtaisella suunnittelulla voidaan saavuttaa merkittävä parannus kohteen kaupunkikuvalliseen laatuun.

7.3. Pysäkkiympäristöt

7.3.1. Pysäkkikatokset

Kaikille pysäkeille asennetaan säältä suojaavat odotuskatokset. Sivulaitureille asennetaan moduulikatoksia käyttäjämäärästä riippuen 1-3 kappaletta. Keskilaiturien ja tarvittaessa myös yhdistelmälaiturien katos on suurkatos, joka avautuu kahteen suuntaan.

Sivulaituripysäkeillä käytettävä pysäkkikatosmalli on erillisen kilpailutuksen perusteella valittu malli. Katos koostuu moduuleista, joiden määrä päätetään suunnittelussa oletetun pysäkin käyttäjämäärän perusteella. Katostoimitus sisältää katoksen lisäksi istuimet ja roskakorit. Yhden moduulikatoksen pituus on 4385 mm, kahden 8690 mm ja kolmen 12995 mm. Katoksen leveys on 1650 mm. Moduulikatoksen perustus on pääsääntöisesti yhtenäinen teräsbetonilaatta, leveydeltään noin 1400 mm ja pituudeltaan noin 4500/8500/12500 mm riippuen moduulien määrästä. Sivulaituripysäkeillä pysäkin takareunalle pysäkin ja liikennekaistan väliin asennetaan suojakaide, joka on esitetty tarkemmin luvussa 7.4.1.

Katoksen sijainti sivulaituripysäkillä (kuva 7.3.1 a)) on ensisijaisesti ensimmäisen parioven kohdalla. Katosta ei tarvitse asemoida tarkasti taktiiliopastuksen mukaan, vaan sijoitusta voidaan muuttaa jonkin verran kaapelikaivon, pylväsperustuksen tai muun rakenteen yhteensovittamisen sitä edellyttäessä. Mahdolliset jatkomoduulit asennetaan tämän ensisijaisen katoksen jatkoksi.

Kuva 7.3.1 a) Havainnekuva sivulaiturien pysäkkikatoksista.

Keskilaituripysäkin katos on kahteen suuntaan avautuva katos (kuva 7.3.1 b)), joka on laiturialueen keskellä olevien pylväiden varassa. Katos ei tarvitse yhtenäistä perustuslaattaa, vaan tolpille tehdään erilliset anturaperustukset. Katoksen mitoitukset perustuksineen suunnitellaan erikseen kohdekohtaisesti. Yhdistelmälaituripysäkeillä eli pysäkeillä, joilla on sekä bussin että raitiovaunun pysäkit, käytetään keskilaiturirakenteessa korkeampaa katoskorkeutta bussin korin ulottumien takia.

Kuva lisätään myöhemmin.

Kuva 7.3.1 b) Esimerkki katostyypistä keskilaiturilla.

Pysäkkikatoksiin integroidaan sähköiset informaatiotaulut ja valaistus, mahdollisesti lippuautomaatti, jotka edellyttävät jatkuvaa sähkönsyöttöä pysäkeille. Pysäkille voi tulla myös taideratkaisuja. Periaate on, ettei pysäkkialueelle sijoiteta tarpeettomia laitteita tai varusteita. Varsinkin vilkkaammilla pysäkeillä näistä muodostuu helposti esteitä kululle ja talvikunnossapidolle. Laitteiden sijoituksessa on huomioitava myös pysäkkialueen esteettömyysmitoitus (luku 6.3.).

7.3.2. Raitiotiepysäkin pintamateriaalit

Kullekin pysäkille laaditaan oma yksityiskohtainen ladontasuunnitelmansa.

Raitiotien pysäkeillä käytetään seuraavia pintamateriaaleja:

  • Odotustilan sekä luiskien pintamateriaalina käytetään mustaa betonikiveä tai korkean laatutason kohteissa mahdollisesti luonnonkiveä. Musta kivi on valittu siksi, että se luo selkeän kontrastin varoittavien ja ohjaavien laattojen kanssa.
  • Ohjaavan raidan ja varoitusalueen materiaalina käytetään kuvioitua betonilaattaa, jonka pinnassa on viiden (5) millimetrin syvyiset raidat. Jos pysäkin pinta on graniittia, käytetään graniittilaattoja, joiden pintaan on jyrsitty viiden (5) millimetrin korkuiset varoituskuviot.
  • Raitiovaunun ovien kohdat merkitään harmailla betonikivineliöillä.
  • Laiturien välisellä rataosuudella käytetään mustaa asfalttia, lukuun ottamatta sekaliikennekaistoja, joissa pinnoitteena käytetään sävysasfalttia.
  • Laitureille johtavissa tasoylityksissä käytetään harmaata betonikiveä jalankulun osalla ja asfalttia pyöräliikenteen osalla. Jalankulku ja pyöräliikenne erotetaan toisistaan luonnonkivellä (kahden noppakiven raita). Korkean laatutason kohteissa mahdolliset graniittipinnat suunnitellaan erikseen.
  • Kiveysten yksityiskohdat, kuten kaivojen ympärysladonnat ja juoksukivet, tehdään samalla kivellä kuin muu ympäristö.

7.3.3. Pysäkkilaiturin korotus

Pysäkkilaiturien korotus toteutetaan pysäkin reunoille asennettavilla graniittisilla paasikivillä. Kivet tehdään mittatilaustyönä ja mitoitetaan työstämistä varten mallintamalla jokainen kivi erikseen. Paasikivireunuksen korkeustason on oltava vakio suhteessa raitiovaunun lattian korkeuteen. Jos raitiotielinjassa on kaarre heti pysäkin suoran osuuden jälkeen, tulee tarkastella tarve laiturin reunan etäisyyden kasvattamiseen raiteesta vaunun korin kaarreulottuman vuoksi.

Pysäkkilaiturin raitiotien puoleiset kivet asennetaan pysäkin kohdalla levennetyn raitiotien pohjalaatan päälle, jotta voidaan varmistua asennuksen oikeasta korkeustasosta. Takareunalla kivet asennetaan maakosteaan betoniin.  Paasikivien päätyjen välinen ero toisiinsa on liikuntasauman kohdalla 20 mm, muissa kohdin 15 mm. Paasikivet asennetaan pohjalaatan päälle kiila-ankkureilla siten, että kunkin kiven alapuolella on harjaterästapit ja korkeudensäätömutterit, joilla ne voidaan säätää oikealle korkeudelle.

7.4 Varusteet ja kalusteet

7.4.1. Pysäkkikaiteet ja aidat

Pysäkillä sivulaiturin takasivulle asennetaan pysäkkikatokseen yhdistyvä kaide aina, jos pysäkki rajautuu ajorataan tai pyörätiehen. Kaide ohjaa kulun turvallisille ylityspaikoille. Kaideosuus alkaa pysäkkiluiskan alusta ja se tuodaan pysäkkikatoksen sivuseinään saakka. Pysäkkikaide voi helposti olla näkemäeste laiturin päissä olevien suojateiden odotustilaan. Pysäkkiluiskan kaidetta ja sen roiskesuojia sekä odotustilaa suunniteltaessa tulee tehdä näkemätarkastelu kohdekohtaisesti. Pysäkkikaiteiden päihin tehdään näkemätarkastelut aina turvallisuuden varmistamiseksi. Kun pysäkin päässä, pysäkkikaiteen päättymisen jälkeen, on suojatieyhteys viereiselle ajoradalle, on turvallisuuteen kiinnitettävä erityistä huomiota.

Oheisessa kuvassa (7.4.1 a) on esitetty noudatettavia periaatteita ja keinoja parantaa turvallisuutta. Pysäkkikaiteiden päissä on käytettävä aina vähintään kuuden metrin pituudelta avointa kaksiputkijohdekaidetta. Näkemätarkasteluiden perusteella avointa kaideosuutta on pidennettävä turvallisuuden edellyttämällä pituudella. Lisäksi kaiteen pylväsväliä harvennetaan paremman näkyvyyden saavuttamiseksi, jottei kaidetolpat aiheuta näkemäestettä autoilijan ja jalankulkijan välille. Mikäli pysäkin päässä ei ole allejääntiriskiä, voidaan pysäkin luiskan kaideratkaisu toteuttaa myös muulla hankkeen pysäkkikaideratkaisulla.

Kuva 7.4.1 a) Pysäkkikaide pysäkin päässä

Pysäkkikaiteet rakennetaan Raitiotieallianssin laatimien rakennesuunnitelmien (4.8.20/16817/111R-115R) mukaan. Kaidetyypit on esitetty kuvassa 7.4.1 b). Pysäkkikaiteissa on lähtökohtaisesti kaksi vaakajohdetta, joista alempi toimii nojailukaiteena.  Mikäli pysäkkilaituri rajautuu moottoriajoneuvojen käyttämään liikennekaistaan, varustetaan kaide roiskesuojalla (kaidetyyppivaihtoehto 2).  

Kuva 7.4.1b Pysäkkikaidetyypit.

7.4.2. Muut kaiteet ja aidat

Kaiteina ja suoja-aitoina liikenneväylien varrella käytetään lähtökohtaisesti Väyläviraston yleisiä tyyppikaiteita ja edellisessä kappaleessa esitettyjä Tampereen raitiotielle suunniteltuja, pysäkkikaidemallista sovellettuja kaidemalleja. Tukimuurien päällä ja muina suoja- tai kulunestoaitoina voidaan käyttää myös kaupallisessa tuotannossa olevia aitoja, esimerkiksi kolmilankaverkkoaitoja. Siltojen ja tukimuurien yhteydessä käytettävät kaide- ja aitatyypit sekä niiden valinnan perusteet on rakenteellisista ja turvallisuusnäkökohdistaan käsitelty kohdassa 9.4. Koonti kaidevaihtoehdoista ja väreistä on esitetty alla olevassa taulukossa 7.4.2.

Kaiteet
Varuste/kohde Tarkenne Koodit, piir. nro jne
Ratasillan kaide, uudet sillat Tyyppipiirustus Väyläviraston tyyppipiirustus R15/DK R-1
Maalaus RAL 7021. Maalaamaton vähemmän keskeisillä paikoilla
Huom. Maalattaviin ratasillan VATU-alueella oleviin kaiteisiin lisätään sinkitty teräslista, joka voidaan maadoittaa. Vaihtoehtoisesti kaiteen yläreuna jätetään maalaamatta.
Kevyen liikenteen siltojen  kaiteet Tyyppipiirrustus Väyläviraston tyyppipiirustus R15/DK 3-1
Maalaus RAL 7021. Ajojohteet maalaamattomina
Ajojohde w-profiili
Huom. Kevyt sälekaide ilman käsijohdetta
Ajoneuvoliikenteen kaiteet Tyyppipiirustus Väyläviraston tyyppipiirustus R15/DK H2-7 verkkokaide pohjalta
Huom. Verkkoelementtiä käytetään pääasiassa siltojen kohdalla. Voidaan käyttää myös muissa kohteissa kaupunkikuvallisista syistä.
Ajojohde Putkiajojohde, maalaamaton
Verkkoelementtien maalaus RAL 7012
Suoja-aidat Maalaus RAL 7016
Tyyppi Hitsattu kolmilankaverkkoaita (esim Legi tai Vepe), asennettu piikit alaspäin
Huom. Aidan runkotolpat aina pystysuorassa ja mahdollisen kaideverkon vaakajuoksut horisontinsuunnissa. Tätä noudatetaan myös asennettaessa aita vinolle pinnalle.
Kaiteet Tyyppipiirustus Raitiotieallianssin  rakennesuunnitelmat (4.8.20/16817/111R-115R) , kuva 7.4.1
Käsijohteen pinta Hiottu RST, GRIT 240
Kaiteessa käytettävä väri RAL 7021
Avoin kaide, vaihtoehdot 1 ja 4 Pysäkeillä kohteissa, joissa ei ole tarvetta roiskesuojalle tai säleikölle. Käytetään nojailukaidetta (h=700). Harkinnan mukaan kulun ohjaamiseen mukaan myös kohteissa, joissa ei edellytä säleaitaa. Nojailukaiteen tarve määritetään tällöin erikseen.
Säleikkö, vaihtoehdot 3 ja 6 Pysäkeillä ja kevyen liikenteen väylän varrella kohteissa, joissa avoin kaide ei ole riittävä, mutta ei ole tarvetta roiskesuojalle.
Kaide roiskesuojalla, vaihtoehdot 2 ja 5 Pysäkeillä, ja muissa kohteissa, joissa on tarve roiskesuojalle (esim. ajoradan varressa).
Huom. Tarvittaessa käsijohteen maadoitus

Taulukko 7.4.2 Kaiteet ja aidat: tyyppi ja pintakäsittely

7.4.3. Katutilan varusteet ja kalusteet

Katutilan varusteiden ja kalusteiden valinnat ja niiden pintakäsittely ja väritys tehdään Tampereella kaupunkikuvallisten laatujaksojen ja asiakirjan Tuotekortit. Katumiljöön kalusteet, varusteet ja rakenteet perusteella. Kaupunkikuvallisissa erityiskohteissa voidaan tehdä tästä poikkeavia valintoja. Jaksotus ja tuotekortit on laadittu Tampereen kaupungin lähtökohdista, mutta niitä on tarkoitus noudattaa raitiotieverkon laajetessa myös muiden kuntien alueella, jotta seudullisen raitiotien ilme pysyy yhtenäisenä.

Kaikissa VATU-alueella olevissa rakenteissa on huomioitava sähköturvallisuuden edellyttämä maadoitustarve, josta kerrotaan tarkemmin luvussa 10.2.

7.5. Kasvillisuus ja viherrakentaminen

7.5.1. Säilytettävä ja poistettava luonnonympäristö

Nykyistä luonnonympäristöä sekä katupuita ja muuta rakennettua viherympäristöä pyritään säilyttämään mahdollisuuksien mukaan. Tarpeetonta puiden poistoa vältetään. Toisaalta täytyy tarkastella raitiotien läheisyydessä olevia puita ja arvioida turvallisuusriskiä niiden kaatumisesta raitiotien ajolankojen päälle.

Puiden ja ympäristön säästämistarvetta aiheuttavat erityisesti luonnonsuojelumääräysten alaiset eliölajit,esimerkiksi liito-orava. Alueita, joilla on todettu suojelutarpeita, suojellaan rakentamisen aikana biotooppikokonaisuuksina, jos siihen on mahdollisuus. Esimerkiksi yksittäisen puun ympärillä on tarpeellista säilyttää riittävä määrä myös kenttäkerroksen kasvillisuutta.

Liito-oravan kulkuyhteydet

Nykyiset tai kehitettäväksi esitetyt liito-oravien kulkureitit otetaan huomioon suunnittelussa säilyttämällä mahdollisuuksien mukaan nykyistä puustoa tai kompensoimalla uusilla istutuksilla.  Hyvin toimivalla kulkureitillä puiden korkeuden ja niiden välisen etäisyyden tulee ylittää kaavamaisesti lasketun liito-oravan 1 : 3 liitokulman vaatimus.

Säilytettävä puusto juuristoalueineen suojataan rakentamisen ajaksi. Kulkuyhteyttä voidaan parantaa säilyttämällä kadun reunoilla täysikasvuisia puita ja tilan salliessa esimerkiksi istuttamalla kadun viherkaistalle suurikokoisia puuntaimia lomittain.

Kohteissa, joissa liitoetäisyysvaatimusta tavoitellaan uusilla istutuksilla, mutta istutettavan taimimateriaalin korkeus ei riitä vaatimuksen toteutumiseen, voidaan reitin toimivuutta tukea tilapäisesti “hyppytolpilla”, eli esimerkiksi riittävän korkeuden omaavilla pylväillä. Tampereella on käytetty istutettavien puiden yhteyteen sijoitettuja oksittuja, kuorimattomia kuusitolppia, joiden on katsottu sopivan puistometsäympäristöön.

Puut kallioleikkauksen päällä

Jos raitiotie tehdään kallioleikkaukseen, jonka reunan päällä on kookasta puustoa, on suuria puita poistettava kallion päältä turvallisuussyistä, etteivät ne pääse kaatumaan ajolankojen päälle tai radalle. Turva-alue voidaan määrittää noin 10-20 m etäisyydelle leikkauksen reunasta, riippuen maanpinnan kaltevuussuhteista kallion päällä. Pienempiä puita, erityisesti lehtipuita, sekä pensaita voidaan jättää kasvamaan. Puuston kokoa rajoitetaan tarvittaessa myös jatkossa.

7.5.2. Puuistutukset

Puuistutuksilla on kaupunkioloissa positiivinen vaikutus kadun käyttäjien viihtyisyyteen sekä pienilmastoon ja ilmanlaatuun. Puiden sijoitukselle katualueilla pyritään siksi löytämään paikkoja aina kun siihen on mahdollisuus. Katupuut ovat kadun tai liikenneväylän reunaan tai niiden keski- ja erotuskaistoille istutettavia puita. Niiden oksaton rungonkorkeus määräytyy sijaintinsa perusteella liikennealueen vapaan korkeuden vaatimusten mukaan. Katupuiden tarve määräytyy tiiviisti rakennetuilla jaksoilla pitkälti myös kaupunkikuvallisesta näkökulmasta ja historiallisista syistä.

Perinteiset ja alueelle tunnusomaiset puistokadut ja puukujanteet tulee suunnittelujaksolla lähtökohtaisesti säilyttää tai uusia siellä, missä niitä on. Myös uusilla alueilla on syytä suosia puiden kujanneistutuksia katutilassa, koska tiivistyvässä kaupunkirakenteessa puita voi olla hankala sijoitella muulla tavalla tilan vähyyden takia. Kujanneistutuksissa on perinteisesti käytetty vain yhtä puulajia katuosuudella, mutta uusilla alueilla mahdollista on käyttää myös eri lajeja saman kadun varrella, esimerkiksi jos puurivejä ei jostain syystä voida toteuttaa yhtenäisenä koko matkalla. Lajin pitää soveltua perimältään, ilmeeltään ja ominaisuuksiltaan kasvupaikalle.

Katupuuksi valitaan laji, joka soveltuu kovien pintojen ympäröimille kasvupaikoille kantavaan ja rajoitettuun kasvualustaan. Kauempana kadusta tehtävät puuistutukset tehdään yleisten maisemasuunnittelun periaatteiden mukaan. Havupuita ei pidä unohtaa, jotta myös talvivihreyttä saadaan kaupunkikuvaan. Puistolehmusta käytetään harkiten, koska niissä viihtyvien kirvojen eritteet lisäävät kiskojen huoltotarvetta.

Kiskoille putoavat puiden lehdet saattavat syksyllä aiheuttaa liukkautta ja jarrutusmatkan pitenemisen. Tämän ns. lehtikelin aiheuttama turvallisuusriski on huomioitava erityisesti osuuksilla, joissa raitiotien pituuskaltevuus on yli 2 %, ja suljetun päällysrakenteen osuuksilla. Näillä paikoilla lehtikeliin on syytä varautua istuttamalla mahdollisuuksien mukaan puut kauemmaksi kiskoista, lisäämällä puiden keskinäistä etäisyyttä pituussuunnassa tai istuttamalla kapeakasvuisia puulajikkeita.

Muilta osin kasvillisuutta käytetään maisemasuunnittelun periaatteiden mukaan, esimerkiksi näkemien rajaamisessa, suojaistutuksina, ja yleisesti kaupunkikuvaa elävöittävänä elementtinä. Kaupunkikuvallisesti merkittävillä paikoilla voidaan käyttää myös perennoja ja kausi-istutuksia, jos hankkeen laajuuteen kuuluu kaupunkikuvallisesti merkittäviä puistoalueita tai aukioita. Väljän kaupunkitilan alueella siltaluiskien ja reuna-alueiden vihreyttämiseen käytetään nurmetuksia tai niittyjä. Esimerkiksi tukirakenteiden päälle jäävät vaikeapääsyiset reuna-alueet vihreytetään joko köyhinä niittyinä ohuella kasvualustalla, tai massapensasistutuksilla vuosittaisen hoitotarpeen minimoimiseksi.

Puiden ja pensaiden raitiotien turvallisuuteen liittyviä estevaikutuksia, kuten vähimmäisetäisyydet raitiotiestä sekä pituuskaltevuuden määräämät etäisyyksien raja-arvot lehtikeliin varautumisessa on esitetty luvussa 5.1.5. Puuistutusten ja muiden yli 0,6 m korkeiden kasvien sijoittelussa on huomioitava näkemät ylityspaikoissa ja katuristeyksissä. Näkemäalueista kerrotaan tarkemmin kappaleessa 5.5.

7.6. Viherrata

Viherrata sopii maisemallisesti kaupunkiympäristöön, ja tiiviisti rakennetuilla alueilla sen käytöllä saavutetaan monia muita etuja. Kaupunkiympäristössä vihreät pinnat luovat levollisuutta ja niillä on positiivinen vaikutus pienilmastoon. Kasvipeitteinen pinta on läpäisevä, mutta pidättää jonkin verran hulevesiä ja sitoo pienhiukkasia. Pieni hiilidioksidin sitomista edistävä vaikutus on myös sillä, että nurmen leikkuujätettä ei kerätä pois. Lisäksi kiskorakenteen ympärillä oleva kasvualusta vaimentaa melua ja tärinää. Viherpintojen valinnassa on huomioitava myöhemmät hoitokustannukset, joissa voi olla merkittäviä eroja eri kasvillisuustyyppien kesken.

Tampereella viherrataosuudet toteutetaan pääosin nurmipintaisena. Muita vaihtoehtoja viherradan pintaan ovat esimerkiksi perennat (maksaruoho tai muu maanpeiteperenna) ja reunakaistoilla jotkin matalat pensaat. Raitiotien tiheän vuorovälin vuoksi kiskojen välittämässä läheisyydessä tapahtuvia huolto- ja hoitotöitä on haastava toteuttaa. Siksi mahdolliset muut kasvilajit on valittava niin, ettei niiden hoito edellyttäisi kulkemista kiskojen alueella.  Kasvillisuus on mitoitettava niin ettei se kasvaa kiskoille.

Raiderakenne (kuva 7.6 a)) on kasvillisuudelle haastava ympäristö sen tehokkaasta kuivatusjärjestelmästä johtuen. Suomen olosuhteissa raiderakenteen alle lisättävä routaeristys katkaisee lisäksi kasvualustan luontaisen maayhteyden. Nurmen kasvualusta rakennetaan siis kuivumiselle alttiiseen ympäristöön, ja juuri kuivuuden on arveltu olevan kriittisin tekijä nurmen menestymiselle. Tämä edellyttää hoito-ohjelmaa, jossa otetaan huomioon nurmen kasvu sekä kasvualustan kosteus ja ravinnetila. Kasvualustana käytetään normaalia tuotteistettua kasvualustaa, jonka InfraRYLin mukainen rakeisuusvaatimus on lk 3, ja ravinteisuusvaatimus lk 3. Kiintoraidelaatan päälle asennettavan kasvualustakerros on normaalia nurmen kasvualustaa vahvempi. Kasvualusta rakennetaan kiskojen suojakumien tasoon, jolloin kiskot jäävät hiukan nurmipintaa korkeampaan tasoon. Kiskokaltevuuksien vaihtelun takia myös kasvualustakerroksen vahvuus vaihtelee, ollen vähimmillään 24 senttimetriä.

Kuva 7.6. Esimerkkirakenne, nurmiradan rakenne katutilan keskellä, katupuut radan ja ajoratojen välissä

Tampereen viherradalla nurmen hoitoon käytetään kiskoilla kulkevaan kaksitieajoneuvoon integroitavaa leikkuri- ja kastelukalustoa. Leikkuulaitteen leveys on optimoitu niin, että viimeistely onnistuu siimaleikkuria käyttäen, eikä erillisiä ajoja päältäajettavalla ruohonleikkurilla tarvita. Leikkausväli on tiheä, jolloin leikkausjätettä ei tarvitse kerätä. Nurmen leikkauskorkeus on 4 cm ja maksimikorkeus noin 8 cm.

7.7. Viherrakenteiden ja istutusten mitoitus

Olennaiset viherrakentamisen mitat ovat taulukossa 7.7.2. Taitorakenteiden yhteyteen rakennettavien luiskien kaltevuusarvot eri pinnoitteille suunnitellaan Väyläviraston oppaan 3/2013 suosituksia soveltaen.

7.7.1. Kasvualustat ja istutusvarusteet

Puiden kasvualustat

Puut raitiotielinjan vieressä sekä kaikilla kivettävillä alueilla istutetaan kantavaan kasvualustaan. Kantava kasvualusta koostuu karkearakeisen kivimurskeen ja kasvualustan seoksesta, jossa murske muodostaa kantavan rungon ja kasvualusta on sen väleissä. Viheralueilla käytetään tavanomaista kasvualustaa.

Kantava kasvualusta voidaan tarvittaessa ulottaa esim. viereisen jalankulku- tai pyörätien alle, jonka rakenne tehdään kantavan kasvualustan päälle. Kantava kasvualusta rakennetaan pituussuunnassa yhtenäiseksi, jos puuistutus on yhtenäinen. Rakenteen leveydestä voidaan tinkiä jonkin verran, jos katutila on ahdas, mutta kasvualustan kokonaistilavuuden puuta kohden tulisi pysyä ohjeen mukaisena.  

Puistopuiden kasvualustat tehdään yleisen ohjeistuksen (InfraRYL) mukaisesti.

Kasvualustojen katteet

Kasvualustan katteena ritilöillä ja runkosuojilla varustetuilla puilla käytetään sepeliä #8-16.

Nurmiradan reunaan ja muille viherkaistoille istutettavat puut ja kaikki pensasryhmät katetaan puistokatteella.  Puistokate ulotetaan 0,7 m etäisyydelle puun rungosta ja 0,3 m etäisyydelle pensasistutuksen reunasta. Puuryhmissä koko ryhmän alusta katetaan, jos puiden välinen etäisyys on alle 3 m.

Katupuiden varusteet

Kivetyille pinnoille istutettavat puut varustetaan tukikehikkoon asennettavilla maaritilällä ja runkosuojalla. Maaritilän vakiokoko on 1500×1500/3000 mm. Tarvittaessa Tampereella on saatavina myös 750 mm leveitä ritilöitä. Ilmastointi/kastelukaivoja tulee olla vähintään 2 kpl/puu, ja ne asennetaan joko ritilässä valmiina olevalle paikalle tai tarvittaessa ritilän ulkopuolelle erillisellä kapselilla ja kannella varustettuna.

7.7.2. Viherrakenteiden etäisyydet kunnallistekniikkaan

Puun istutusetäisyys lämmönsiirtoverkosta, vesihuoltolinjoista, kaasun ja jätteiden kuljetusputkista yms. tulee yleisen käytännön mukaan olla vähintään 3 metriä. Tästä voidaan kuitenkin poiketa, jos kaupunkikuvallisista tai ympäristönsuojeluun liittyvistä syistä puiden istuttaminen on välttämätöntä. Tällöin voidaan rakenteeseen lisätä lämpöeristys, jos puun menestyminen sitä edellyttää, tai muita suojarakenteita, joilla puolestaan estetään juuriston mahdollisesti aiheuttamat vauriot putkistoille puun kasvaessa. Näistä kohteista tehdään erilliset detaljisuunnitelmat.

Sähkö- ja tietoliikennekaapelien kohdalla puun ja kaapelin välisen etäisyyden tulisi olla vähintään 2 m, jotta kaapelin mahdollinen esiin kaivaminen ei aiheuttaisi myös puun poisto- tai uusimistarvetta. Ahtaissa katutiloissa tämä on usein haastavaa, ja ratkaisuja on tehtävä tapauskohtaisesti. Pensailla, perennoilla ja kausi-istutuksilla ei vastaavaa suojaetäisyyttä tarvita, vaan niitä voidaan istuttaa putki- ym. linjojen päälle, jos kasvualustalle on riittävä tila.

Katupuun kasvualustan tilavuus Minimitilavuus (m3) Huom
Kantava kasvualusta, suuri- tai keskikokoinen puulaji 25,0 esim. lehmus, koivu, pihlaja, rusokirsikka
Kantava kasvualusta, pikkupuut 15,0 esim. rungollinen syreeni, tuomipihlaja
Tavanomainen kasvualusta 7,2  
     
Katupuun kasvualustakaistan mitoitus Mitoitus (m)  
Yhtenäinen pituussuuntainen kaista, leveys 3,0 sama mitta kantavalla ja tavanomaisella kasvualustalla
Yhtenäinen pituussuuntainen kaista,syvyys 1,0
     
Katupuiden välinen etäisyys Istutusetäisyys (m)  
Suurikokoinen puulaji (latvus) 10 (8-14) esim. lehmus, tammi, jalava
Keskikokoinen puulaji 7 (6–12)  
Pikkupuut 5 (5–8) esim. rungollinen syreeni, tuomipihlaja
Pylväsmallinen puulaji >3  
     
Pensasryhmät katualueilla Vähimmäisleveys  
Pensaskaistan leveys ajoratojen välissä
2,0  
Pensaskaistan leveys ajoradan ja jk:n tai pp:n välissä 2,0
 
     
Nurmikot / maanpeitekasvit katualueilla
Vähimmäisleveys  
Nurmikon / maanpeitekasvuston leveys (1,0) 2,0 ohjeellinen 2 m (1,2 m ajoleikkurin leveys)
Nurmikon / maanpeitekasvuston leveys jos esteitä (pylväät tms.) (2,6) 3,0 ohjeellinen 3 m
     
Viheralueiden kaltevuudet Vähimmäissuhde  
Pensasluiska 1:2,5  
Nurmi- tai niittyluiska 1:3  

Taulukko 7.7.2. Viheralueiden mitoituksen raja-arvot.